Minähän se.

Sain tänään (hups, eilen) tietää, että eräs luokallani oleva poika oli jäänyt auton alle ja kuollut. En ole kovinkaan järkyttynyt tai surullinen. Sellaista sattuu, ei sille voi mitään. Olin tuntenut (tai no, oikeastaan en kunnolla tuntenut häntä) tämän pojan vasta hieman yli vuoden, kun suurin osa muista on ollut hänen seurassaan jo ala-asteella. Tokihan se on ikävää, että kuolee näinkin nuorena, mutta niin siinä vain käy joskus. En oikeastaan edes pitänyt tästä pojasta liiemmin.

Nyt minua kuitenkin syytetään tunteettomuudesta, kaverini soitti äsken aivan itkuisena ja järkyttyneenä kysyen olenko jo kuullut. Seuraavaksi kun esitin kantani ( "Ei sille enää mitään voi, toki on valitettavaa aina kun joku kuolee, mutta niin vain käy joskus. Kyllä se siitä.") sainkin syytöksen siitä, että miten voin sanoa niin, se oli sentään meidän luokalla! Ja kappas vain, puhelu oli lopetettu kaverini toimesta.

Olen itsekäs, tunteeton paska, tiedän sen. :D

Huomenna (hups, tänään) olen luultavimmin kriisiterapeuttina kavereille, täytyykin jo valmistautua.