Kaikki kertovat aina, miten hauskaa heillä oli rippileirillä. Tämä on erilainen tarina.
Nyyhks.
Pääsin leiriltä vihdoinkin tiistaina kotiin. Se vastasi täysin odotuksiani: tylsää jeesustelua. Onneksi sentään kaverit olivat mukana. En kestä leirejä. Samoja naamoja päivästä toiseen, argh.
Leiri sisälsi paljon opetusta, liikaa leirikirkkoja ja hartauksia, liikaa samoja sämpylöitä, keittoa päivällisellä, aterioita ja ötököitä. Myös liikaa ahdistus-, nauru-, ja masennuskohtauksia. Tässä vaiheessa saatat ajatella, että naurukohtauksethan ovat hyvä juttu, mutta olet väärässä. Minun kohdallani se käsittää hysteeristä kikatusta, joka ei lopu. Myös lauleskelua oli liikaa (sekä päiväohjelmassa että minun toteuttamanani).
Sen sijaan vapaa-aikaa, nukkumisaikaa ja peseytymisaikaa ja -tiloja oli liian vähän. Huoneen ainoat pistorasiat olivat matalapohjaisten kerrossänkyjen alla. Siellä vaani villakoiria ja hiekkaranta. Kyllä, luit oikein; hiekkaranta. Siltä se näytti. Tyynyt olivat kuin sellaisella asfalttijyrällä kolmeen kertaan litistetyt, ja ne kuuluisat kerrossängytkin TODELLA vahvaa tekoa. Ne eivät meinanneet suinkaan kaatua pienestä tönäisystä, ehei.
Leirin ohjelma oli aivan liian tiukka. Argh.
Kävin sentään heittämässä talviturkin pois jääkylmässä kainuulaisessa järvessä. Harmi, ettei kukaan muu rippileiriläinen saa enää nauttia ah niin hurmaavasta leiripaikasta. Kyseisen paikkakunnan seurakunta on myynyt leirikeskuksen, jossa kärsimme viikon ajan. Voih. Olisin ollut onnellisempi tietäessäni muidenkin saavan samoja sämpylöitä koko viikon jokaisella aterialla. Oijoi.
Meidän piti itse siivota huoneemme ja koko leirikeskus.
Ymmärrätte kai, että olin ikionnellinen astuessani bussiin ja loitotessani kaameasta kokemuksesta.
Uskolleni leiri teki hyvää:
epäuskoni vahvistui. Olen määritellyt itseni hitusen ateismiin taipuvaksi agnostikoksi.
Aah, enää kaksi kirkkokäyntiä, konfis ja pakkopulla on vihdoinkin ohi. Äitini pakotti minut rippikouluun. Ah, I <3 my mother and her religion.
Nyt nautin kesälomasta, joten ÄLÄ muistuta kokemastani kidutuksesta. Kiitos.
Kyt.
Nyyhks.
Pääsin leiriltä vihdoinkin tiistaina kotiin. Se vastasi täysin odotuksiani: tylsää jeesustelua. Onneksi sentään kaverit olivat mukana. En kestä leirejä. Samoja naamoja päivästä toiseen, argh.
Leiri sisälsi paljon opetusta, liikaa leirikirkkoja ja hartauksia, liikaa samoja sämpylöitä, keittoa päivällisellä, aterioita ja ötököitä. Myös liikaa ahdistus-, nauru-, ja masennuskohtauksia. Tässä vaiheessa saatat ajatella, että naurukohtauksethan ovat hyvä juttu, mutta olet väärässä. Minun kohdallani se käsittää hysteeristä kikatusta, joka ei lopu. Myös lauleskelua oli liikaa (sekä päiväohjelmassa että minun toteuttamanani).
Sen sijaan vapaa-aikaa, nukkumisaikaa ja peseytymisaikaa ja -tiloja oli liian vähän. Huoneen ainoat pistorasiat olivat matalapohjaisten kerrossänkyjen alla. Siellä vaani villakoiria ja hiekkaranta. Kyllä, luit oikein; hiekkaranta. Siltä se näytti. Tyynyt olivat kuin sellaisella asfalttijyrällä kolmeen kertaan litistetyt, ja ne kuuluisat kerrossängytkin TODELLA vahvaa tekoa. Ne eivät meinanneet suinkaan kaatua pienestä tönäisystä, ehei.
Leirin ohjelma oli aivan liian tiukka. Argh.
Kävin sentään heittämässä talviturkin pois jääkylmässä kainuulaisessa järvessä. Harmi, ettei kukaan muu rippileiriläinen saa enää nauttia ah niin hurmaavasta leiripaikasta. Kyseisen paikkakunnan seurakunta on myynyt leirikeskuksen, jossa kärsimme viikon ajan. Voih. Olisin ollut onnellisempi tietäessäni muidenkin saavan samoja sämpylöitä koko viikon jokaisella aterialla. Oijoi.
Meidän piti itse siivota huoneemme ja koko leirikeskus.
Ymmärrätte kai, että olin ikionnellinen astuessani bussiin ja loitotessani kaameasta kokemuksesta.
Uskolleni leiri teki hyvää:
epäuskoni vahvistui. Olen määritellyt itseni hitusen ateismiin taipuvaksi agnostikoksi.
Aah, enää kaksi kirkkokäyntiä, konfis ja pakkopulla on vihdoinkin ohi. Äitini pakotti minut rippikouluun. Ah, I <3 my mother and her religion.
Nyt nautin kesälomasta, joten ÄLÄ muistuta kokemastani kidutuksesta. Kiitos.
Kyt.
Kommentit